30.12.2012

Sen oikean valkoisen metsästys: W7 White

Oon metsästänyt hyvää valkoista cremelakkaa kynsille. Haluaisin, että valkoinen peittäis helposti enintään kahdella kerroksella sekä levittyis vaivatta raidoittumatta ja kaljuuntumatta. Helpommin sanottu kun tehty, muutamia valkoisia kokeilleena. Ostin tosiaan aiemmin hehkutuksien vuoksi Opin Alpine snown ja totesin sen olevan täyttä kuraa. Omilla erittäin uurteisilla kynsillä Opi raidoittui erittäin pahasti ja peittävää jälkeä sain vasta NELJÄNNELLÄ kerroksella. Lisäksi Opin suti on mun kapeille ja kaartuville kynsille ihan liian paksu, enkä saa sillä siistiä jälkeä aikaseksi. Lakkaa on aina liikaa ja se on pitkin sormia kun suti ei mahdu kynnelle nätisti. Wild and Crazyn Montana on ollut menettelevä peittäen kahdella kerroksella, mutta alkaa olla pullossa jo aika paksua, eikä tuota enää mistään saa sillä koko merkki on muuttunut Wild Mild nimen alle, eikä sieltä täysin samaa valkoista löydy, vaikkakaan en ole Wild Mildin valkoista vielä päässyt kokeilemaan, mutta tällaista huhut kertovat.

Nyt siis kokeilussa myöskin hehkutuksien vuoksi W7 White lakka, jota ostin kerralla 2 pullollista kaappiin Keskiseltä hintaan 2,95 e/pullo. Ei siis pudota korkealta, vaikka huonoa olisikin, ainakaan hintansa puolesta. Pullossa tavaraa on 15 ml.


Tässä lakkaa kynnellä on yksi ohut kerros. Lakka levittyi hyvin, eikä ollut liian paksua. Suti oli kohtuullinen omille kynsilleni, eli ei liian leveä. Kaljuja paikkojakaan ei hirveästi tullut, mutta tokihan nuo mun kynsien uurteet tuolta loistaa kilometrien päähän. Ensimmäinen kerros kuivui nopeasti.


Tässä kerroksia on kaksi, eikä kaljuja paikkoja näy lainkaan. Uurteet näkyvät edelleen, mutta mikäli kynteni olisivat täysin tasaiset, saattaisi kaksi kerrosta riittää hyvinkin. Pohjalla mulla ei siis ole mitään aluslakkaa tai ridgefilleriä, jotka voisivat tietysti uurteisuutta hieman poistaa.


Tässä kolmas kerros, joka olikin sitten lähes katastrofi nimittäin kuplia kuplia kuplia! Onnistuin ilmeisesti levittämään tämän kolmannen kerroksen ihan liian paksusti tai liian nopeasti toisen kerroksen päälle, sillä minimaalisia kuplia ilmestyi vähän sinne tänne, kuten kuvastakin huomaa. Urat ei ihan niin näkyviä enää ole kolmannella kerroksella.


Tässä sitten vielä laitoin Cesarsin pikakuivattavaa päälle ja se pelasti kynnet, sillä kuplat katosivat lähes täysin, ainoastaan hyvin tarkalla silmällä niitä sieltä löysi, mutta kuvassakaan en niitä itse huomaa. Tämä on siis tähän mennessä paras valkoinen lakkani, mutta taidan silti jatkaa etsintää, jos löytyisi lakka, joka peittäisi mun uurteiset kynnet enintään kahdella kerroksella. En usko, että näitä kynsiä pystyy mikään valkoinen lakka peittämään yhdellä kerroksella täydellisesti. Kuulin huhua että Essien Blanc olisi hyvin peittävä (vaikkakin leveällä sudilla) oleva valkoinen lakka ja se täytyykin ehkä seuraavaksi hankkia kokeiluun.. :)

Mikä on teidän mielestänne paras valkoinen lakka ja kertokaa ihmeessä myös miten hyvin se peittää?


Terkuin Tike


4 kommenttia:

  1. Essie Blancille ääni. Ostin muistaakseni Papun suosituksesta ja kyllä se on paras huonoista vaihtoehdoista:) Alpine Snowta on täysi pullo joka täytyy jotenkin saada käytettyä mutta en kyllä tykkää, se on juurikin semmoista lirua joka karkailee mihin sattuu. Kyllä sillä peittävää saa mutta otsa hiessä saa lakata:)

    VastaaPoista
  2. Wild&Mildin Polarbear on kyllä sama kun Wild&Crazyn Montana(:

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuo China Glazen Snow :) En oo sitä vielä kunnolla kokeillut, mutta en oo siitä kyllä huonoakaan kuullut!

    VastaaPoista
  4. Omalla kohdallani essien sivellin on liian leveä, ja kömpelö kaareville kynsilleni.. Vielä paljon leveämpi opin sivellintä.

    VastaaPoista