7.1.2015

Vuoden ensimmäiset ostokset

Käytiin viime viikon sunnuntaina Keskisellä ja jäi sieltä jotain käteenkin, jotka aattelin teillekin nyt esitellä. Mukana on myös muitakin kun kynsijuttuja, mutta silti esittelemisen arvoisia.


Nämä Greightonsin suihku-/kylpysaippuat oli itelleni ihan outoja, mutta tuo pakkaus jotenkin miellytti mun silmää ja kuvailut sisällöstä myös. Onneksi ostin, sillä nämä ovat tuoksuiltaan ehdottomasti yksiä parhaimmista ja herkullisimmista suihkusaippuoista, joita mulla on koskaan ollut! Ihanan herkullisia! Hintakaan ei ollut paha nimittäin vähän alle 2e/kpl. Suosittelen, jos bongaatte näitä jostain!


Lisäksi bongasin vanulappuja etsiessäni hyllystä tuommoisen telineen niille. Vähän alle 3 euron hinta ei päätä huimannut, joten nappasin sen matkaan mukaan, jos se olis kivempi säilytyspaikka noille lapuille. Lisäksi Keskisellä on edullisimmat Miramen poistoaineet 1,99e/kpl, joten niitä tulee aina ostettua kun sielä käy. :)

190 Kiss Me, Freddy, 179 Roller Coaster, 176 Headphones On!, 193 Best Dressed

Keskisellä ei enää voi käydä pysähtymättä Essencen osastolle. Tällä kertaa mukaan lähti 8 lakkaa, joista 2 aluslakkoja. Lakkojen nimet laitoin kuvateksteihin ja kuvia on aika paljon, joten kertokoot ne enemmän ilman turhaa jaarittelua. :) Essencen lakat pyörivät kahden euron molemmin puolin. Colour&Go lakat ovat edullisimpia 1,99e hinnallaan ja päällyslakat ja glitterit taisivat olla 2,50e tietämissä. Olisin tarkistanut hinnat kuitista, mutta mies ehti heittää sen jo roskiin. :D

Lahopäänä unohdin julkaisuvaiheessa laittaa tämän swatch kuvan tänne vaikka olin semmosen ottanu ja muokannu jo valmiiksi, mutta tässä tämä vielä viiveellä eli kuvassa: 190 Kiss Me, Freddy, 179 Roller Coaster, 176 Headphones On!, 193 Best Dressed

190 Kiss Me, Freddy
179 Roller Coaster
176 Headphones On!
193 Best Dressed
16 Lovely, Maybe, 03 Glitz & Glam, Studio Nails Pro White Effect, Protecting Base Coat
16 Lovely, Maybe
03 Glitz & Glam
16 Lovely, Maybe, 03 Glitz & Glam
Tähän loppuun vielä kuva tuosta nestemäisestä vedenkestävästä eyelinerista. Toivon kovasti, että tämä ois hyvä, sillä näitä tulee kulutettua aikamoisesti ja olis tosi positiivista, jos uuden ostaminen ei tulis ihan niin kalliiksi. :D Tätä en tosin ole ehtinyt vielä testata.

10 kommenttia:

  1. Best Dressed näyttää upeelta! Kivoja ostoksia. Swatcheja odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiiin! Mähän otin noista toisistakin kyllä tikuilla kuvan, mutta mihinkähän mä sen kuvan tästä postauksesta jätin? Voisin muokata sen vielä tuonne, tarkoitus oli kyllä se laittaa. :D Lahopää!

      Poista
  2. olipas edullisia nuo suihkugeelit!
    Essence sais tulla kyllä myyntiin muihinkun säästömyymälöiihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä edullisia laatuunsa nähden! Musta vähän tuntuu, että eiköhän se Essence tuu muuallekin sitä mukaa kun menekki kasvaa tms. :)

      Poista
  3. Joo, Colour&Go 1,99 ja muut oli muistaakseni 2,49. :D Mäkin ostin ton Gliz&Glamin, mut kynsille se ei ole vielä päässyt. :)

    VastaaPoista
  4. Iiks! Kerro heti sitten toimiiko tuo vedenkestävä eyeliner. Ainakin Essencen ripsarit on niin hyviä, että vaihdoin Sensain 38:n jo tähän halvempaan merkkiin. Jos löytyisi vielä Sensain veroinen eyeliner edullisempana niin olisin aikas iloinen :). Olisin kyllä napannut testiin, jos olisin huomannut Lahden Kärkkäisellä käydessäni. Onneksi vietinkin siinä ständillä vaan tunnin, joten ei ihmekään jos meni ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sitä nyt parina päivänä koulussa käyttänyt (n. 6-8h päiviä). Ihan moitteettomasti tuo mun mielestä suoriutui eikä levinnyt oikeastaan lainkaan. Mulla nyt ei oo kokemusta Sensain eylinerista, että en siihen osaa verrata. Hinta tuolla on kuitenkin sen verran pieni, et kyl mä ehottomasti suosittelen koittamaan. Kiva kuulla, että ripsaritki on hyviä. Het ku saan edelliset käytettyä niin pitää hamsteroida myös niitä! :)

      Poista