7.12.2015

I Love Me -messut ja Cesarsshopin varjomessut

Hupsista! Pieni tahaton blogitauko tähän väliin. :D Työharjoittelu on vienyt ihan voimat ja myös kynnet. Onneksi loppu sentään jo häämöttää! Viikonloput taasen on vierähtänyt myyjäisiä valmistellessa. Mitäs teille kuuluu? 

Mulla on jäänyt julkaisematta vallan messupostaus. Messukynnet sentään pääsi jo eetteristä ulos. Eipähän ainakaan muut postaile enää messuista! :D Lykkään nyt samana tuuttiin sekä ostokset messuilta, että muutamia messukuvia. Messukuvia yritin mukamas ottamalla ottaa ja kotona ku kattelin niin eipä noita nyt niin hirveästi järkeviä kuvia olekaan. Kertonee vaan siitä, että messut oli onnistuneet, eikä sitä vietetty puhelin kädessä. Kuvat tosiaan messuilta on puhelinkuva tasoa, mutta koittakaapa kestää!





Messuilta bloggaajat sai tämmöset läpyskät, jolla pääsi kulkemaan ees taas ja ympäri. Kuva piti tietysti ottaa. Ekana messuille astellessa silmiin osui tämä BeautyBlenderin piste. Ihania karkkivärejä! Tällä kertaa ei mitään jäänyt käteen. Kotona kun on jo violetti glitterinen Tangle Teezer, jota metsästin toden teolla pitkin nettiä. Lisäksi pisteeltä löytyi mm. Beautyblendereitä ja puhelinlankaponnareita.



Yks näyttävimmistä osastoista oli tämä, jossa myytiin mm. Sinful Colorsin kynsilakkoja. Mikäs sen parempaa kuin kynsilakoista tehty tehosteseinä? Kelpais mullekin. Sinfulin lakkoja kotiutin kolme ja näin jälkikäteen tavallaan harmittaa, etten ostanut enempää. Näitä kun ei tahdo tulla missään vastaan ja erityisesti näiden glitterit on herkullisia ja niitä tietysti valitsinkin! Lisäksi samalta osastolta sai myös Batisten kuivashampoita, joita kotiutin myös kolme, joista kaksi näitä uusimpia tuoksuja.


Nail Junkie, Frenzy ja Decadent


Ehkä odotetuin messuosasto itelleni oli Mosaicin osasto. Olin kotona jo vähän miettinyt mitä kaikkea mun tarvitsis ostaa ja mukaan lähti myös jonkin verran heräteostoksia. Ihan ehdottomasti isoin lovi lompakkoon tuli tältä osastolta. :D


Mosaicin osastolta mukaani lähti Dadi Oilia kaksin kappalein. Äärettömän hyvä kynsinauhaöljy, joka ei jää vaan iholle pyörimään vaan ihan oikeasti imeytyy! Toisella näistä lahjoin äitiäni. Lisäksi tämmöstä perustarviketta kuten primeria, freshneriä, viiloja ja camogeelejä (Blush ja Zephyr). Geelimaalit oli näistä oikeastaan heräteostoksia, mutta ei lainkaan huonoja semmosia. En vaan alunperin ollut ajatellut geelimaaleja nyt ostaa, mutta minkäs teet kuin ihanat värit Silky Plum ja Champagne huuteli mua!



Löydettiin myös tämmönen osasto, jossa oli myynnissä huokeaan hintaan MILV-siirtokuvia. Näitä en oo vieläkään ehtinyt kokeilla, mutta paljon hyvää palautetta näistä oon lukenut. Siksipä täytyi siis itsekin näitä läjä ostaa. Ite en koko kynnen tarroista/siirtokuvista oo kamalasti tykännyt, mutta näille täytyy kaikesta huolimatta antaa mahdollisuus. Valitsin myös aika paljon semmosia kuvioita, joita voin pilputa pienemmiksi paloiksi ja käyttää vaan pieniä kappaleita, jos en tuukaa toimeen koko kynnen kuvioiden kanssa.



Opin osastolla pyörähdettiin myös tottakai, vaikka en kuvaa hoskannutkaan ottaa. Ilman ostoksia ei sieltäkään päässyt pois vaan koska DS-sarjan lakat oli vain kympin kappale niin hurjana ostin kaksi; Titaniumin ja Magicin. Lisäksi kun sopivaan hintaan kaupattiin vielä minipulloa kokeiluun alus/päällyslakkaa niin mukaan vaan sekin, vaikka periaatteessa en usko, että yksi ja sama lakka voisi sopia sekä alle että pälle. Kaupanpäällisiksi saatiin ihanan isot kassit, jonne mahtui kaikki aiemmat ja tulevatkin ostokset! Ah, mikä messujen pelastus!

Titanium, Start to Finish Base & Top Coat ja Magic

Carerian osastolla oli pitkä rivi karamelliväreissä hehkuvia Wild & Mildin lakkoja. Oon näitä ostanut Seinäjoen Sopurahan euron torilta aina sillon tällön muutaman kun on sopivia värejä tullut vastaan ja näistä oon kyllä suurimmasta osasta tykännyt. Silloin kun näitä myytiin vielä Seppälöissä niin hankkiuduin kaikista eroon, kun vihasin niitä epämääräisen muotoisia pulloja, joiden korkit ei avaamisen jälkeen menneet enää samalla tavoin kiinni. Nyt kun sekin asia on muuttunut, niin ei näissä lakoissa enää mitään vikaa ole. Halpa hintakin vielä! 

Iconic

Essence osastolla tuli nähtyä myös kuuluisa Essence-mies! Vähä niin ku kynsiharrastajien supersankari. Niin ihanasti hän meitä Kynsikoristelut-ryhmässä pitää jatkuvasti ajan tasalla uusista tuotteista ja hyllyjen täydennyksistä. KIITOS RENÉ oot ihan huippu! Vähän siinä sitä ihmispaljoutta Essencehyllyllä katsellessani meinasin, etten mä mitään tartte, kun saan sitte kyllä kotinurkiltakin Essenceä ilman tämmöstä ihmispaljoutta. Jostain kumman syystä ostin sitten kuitenkin jotakin? Oi voi... :D


#rebel, Va-va-Voom, Turn the lights on!
Joku virolainen firma myi huokeaan hintaan China Glazen lakkoja ja niitä piti siihen hintaan kyllä muutama ottaa, vaikka olinkin vähän epävarma mimmosia nämä sävyt on. Hassua kyllä kun ostettiin sama määrä kynsilakkoja ja kaikki maksoi kuitenkin eri verran, vaikka hinnan piti olla ihan sama. Naamakertoimen mukaan sitte vissihin?
December to remember, Hawaiian punch, Coral Star, Dreamsicle


Pääasiasa keskityttiin kiertelemään kauneuspuolta, mutta tehtiin myös täsmäisku korupuolelle Elvarin osastolle! Kierrettävää messuilla oli ihan järjettömästi ja osa jäi kiertämättäkin, kun ei vaan enää jaksanut. En silti valita! Lisää tämmösiä messuja ja ehdottomasti ens vuonna uudestaan. Alla kuvassa maailman paras messuseura Minttu ja Mira!


Tämmöset pääkallokorvikset kotiutin tällä kertaa! Namnam!


Siinä korupuolelle seilatessa törmättiin myös Magnumin tiskiin. Oi että olis tehnyt mieli maistaa niitä herkkujäätelöitä, mutta oli semmonen jono, ettei mitään intoa jäädä odottelemaan. Useampi Magnumin tiski olis varmaan ollut ihan paikallaan. Toisaalta messuilla oli niin paljon väkeä, että melkein joka paikkaan sai jonottaa. En oikein ole jonotus ihmisiä, mutta mitäpä sitä ei harrastuksensa eteen tekisi?


Ihan hetken mielijohteesta päädyttiin sitten lähtemään Miljan ja Pauliinan innostamana (pakottamana?) Cesarsshopin varjomessuille. Mä vähän etukäteen meinasin, että mitään en osta kun messuille meni sen verran paljon rahaa. Kyllähän tiesin myös sen, ettei KYNSILAKKATAIVAASTA vaan voi poistua ostamatta mitään! Varjomessuilla oli useampia bloggaajia paikalla ja voi että miten kivaa olikaan! Kannatti lähteä! Ihana tavata teitä kaikkia!





Cesarsshopista kotiutin pitkään haaveilemani F.U.N Lacquerin Million Dollar Dreamin ihan jo jouluakin ajatellen. Oon niin monissa blogeissa tätä ihaillut! Tarkoin valikoitu ja perusteltu ostos siis ja samalla kenties kallein koskaan ostamani yksittäinen lakka?! Lisäksi saatiin mukaan tuommosia sekottelutikkuja, joilla nyt voi sekotella melkein mitä vaan.

Million Dollar Dream

Tässä vielä koko ostossaalis! Tässä näkyy myös nuo Batisten kuivashampoot, jotka ei mun kuvauspömpeliin järkevästi mahdukaan. Loppuvuoden voikin sitten viettää ostoskrapuloissa! Kiitos nam.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti